Edellisistä Sarjakuva-Finlandia-palkintofinalisteista minua jännitti eniten tarttua Riina Tanskasen Tympeät tytöt – Luokkakipuja -kirjaan (Into). Enkä soimaa itseäni, sillä Tanskasen aiemmat kirjat Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä sekä Samu Kuopan kanssa tehty Kapitalismin suuri illuusio ovat olleet helposti lähestyttävinä suosittuja, puhetta ja ajatuksia herättäviä, poliittisia ja filosofisia julkaisuja! Vahvat lähtöfiilikset povaavat arviointimenetelmässäni menestystä, sillä teos joko lunastaa tai pettää suuret odotuksensa. Katsotaanpas…
Tuntuma
Tympeät tytöt – Luokkakipuja on 160-sivuinen, kovakantinen ja jykevä teos. Jykevyys tuntuu minulle hempeän ulkoasun kontrastina, kun kirja ansiokkaasti nostaa framille feminiinisen ja maskuliinisen vastakkainasettelun, joka on kirjassa keskeinen teema.
Tympeät tytöt -nimi tuo mieleeni ahdasmielisen tytöttelyn ja tytöteltyihin kohdistetun hilpeyden odotuksen. Tympeä tytötelty ei vastaa implisiittisiä odotuksia, eli teossarja on tullut haastamaan ahdasmielisiä odotuksia!
Kirjan tekstausta, piirrostyyliä ja sivuasettelua yhdistää runsas koristeellisuus, punasävyiset värit ja rohkeasti kädenvarainen muotokieli. Tanskanen käyttää ulkonäköön kohdistettuja odotuksia myös taiteessaan, kun hauskan ja huolettoman ensivaikutelman alta paljastuvat vakavat aiheet ja huoliteltu kokonaisuus.
Sweet & sour tunnelma virittää odotusten kyseenalaistamiseen ja vastakohtien törmäyttämiseen: tytöttelijät ja tytötellyt, enemmän tasa-arvoiset ja vähemmän tasa-arvoiset, ne joilla on ja ne joilla ei ole.
Hahmo
Tanskasen kuvituksia tuntevat tunnistavat kommentaattorihahmo Pimppienkelin sekä tietosarjakuvalle tavanomaiseen tapaan kertojan äänen kertomaa henkilöivät monen näköistä naisellisuutta esittävät ihmishahmot.
Toisinaan kirjan lainauksien yhteydessä on myös siteerattu piirretty humoristisesti mukaan tilanteeseen. Hauska tapa jutteluttaa vuosituhansien varsien filosofeja ja kansanisiä keskenään on tuttu Liv Strömquistin suursuosituista tietosarjakuvista, mikä saattaa olla osasyynä siihen, että olen kuullut Tanskasta sanottavan Suomen Strömquistiksi.
Nyt kun ryhdyin vertailemaan, Strömquistin kuivakka huumori ja selkeä, paperia säästelemätön esitystapa on kylliksi erottamaan Tanskasen tyylin toiseksi omilla ansioillaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Jos Strömquist olisi riisipuuroa, Tanskanen tarjoilee riisinsä huolellisesti rypytettyjen karjanpiirakoiden muodossa.
Luokkakipuja on mittava ja tiivis kirja, jonka aineksista saisi lantrattua useamman Strömquistin sana/sivu-vahvuisen teoksen.
Tyylilaji
Luokkakipuja on jaettu kahdeksaan osaan, joista jokainen toimisi omana pienempänä julkaisunaan, eikä yhtä osaa tarvitse lukea ymmärtääkseen toista. Selkeä kokonaisuus kuitenkin muodostuu, ja lukijana on puhuttelevaa yhdistellä osia toisiinsa nimen mainitsemien luokkakipujen kautta.
Tulkinnallinen summaukseni kirjan osista:
1. Kummitustalo kertoo, kuinka maailma pyörii naisten luonnolliseksi oletetulla ja ilmaisella hoivataakalla.
2. Boy meets boy on lukiodraama-allegoria siitä, kuinka kapitalismi ja patriarkaatti löysivät toisensa.
3. Toipuva girlboss kertoo, kuinka girlboss-feminismi rikkoo lasikattoja seisomalla korkkareillaan toiseutettujen naisten harteilla.
4. Luokkakipuja on Tanskasen omaelämänkerrallinen tarina sopeutumisesta yliopistoyhteisöön.
5. Syrjäseutujen tytöt on edellisen osan teemoihin liittyvä omaelämänkerrallinen kertomus Tanskasen itä-suomalaisista juurista sekä maaseudun ja kaupungin kulttuurisesta yhteentörmäämisestä hänessä itsessään.
6. Vuosisadan rakkaustarina esittää, kuinka toisin kuin teollisessa työssä, palveluyhteiskunnassa työ vaatii tekijältään tehtäväänsä rakastumista.
7. Ihmemaa on ihmeen samanlainen kuin Liv Strömqvistin Pythia puhuun -teoksen alku, esitellen kuinka self care ja itsensä kehittäminen ovat osa suoritusyhteiskunnan loppuunpolttavaa umpikujaa.
8. Kutojanaiset on sarjakuvaruno, joka rinnastaa naisten paikan hämähäkkiin, joka kutoo verkkoa monin merkityksin.
Osa osista esittää feminististä teoriaa allegorioin ja osa kuvaa omaelämänkerrallista arkea. Minusta oli mielenkiintoista, että Tanskanen aloitti kirjansa kolmella teoreettisella osalla ennen omaelämänkerrallisia osia. Olisin odottanut kirjan alkavan omaelämänkerrallisesti, jotta lukija saisi samaistuttavaa, jonka kautta jäsentää teoriaa.
Päädyin ajattelemaan, että ehkä Tanskanen siirtyikin samaistuttavasta vieraaseen, tietäen maaseudun arjen olevan lukijakunnalleen vieraampaa kuin feministinen teoria? Ehkä teorialla sivistämisen sijaan Tanskanen pyrkiikin avaamaan feministisen keskustelun pariin hakeutuvien näkökulmia maaseudun todellisuuteen?
Tanskanen tiedostaa kirjassa useaan otteeseen lukijakuntansa, mm. Toipuva girlboss -osassa mainitessaan, että hänen somekanavansa ja kirjansa ovat osa samaa ilmiötä, jota hän parhaillaan kritisoi. Ja sikäli kun feministinen keskustelu jakautuu kirjan esittämällä tavalla kipeästi ylitettävän luokkajaon mukaan, Tanskanen näyttää, että eletty arki on paljon muutakin kuin sen läpäisemät valtarakenteet, vaikka ne kuinka ansiokkaasti sitä kuvaisivat.
Arvot
Luokkakipuja avaa todella monta arvokysymystä ja käsittelee niitä ansiokkaasti, mutta olen ottanut muistiinpanoja selvitäkseni kevyemmistäkin kirjoista. Monet kerrotuista aiheista ja käytetyistä esitystavoista ovat poliittisesti jakavia, joten kirjan lukeminen vaatii malttia ja kanttia, jos haluaa pitää päänsä kylmänä. Mutta miksi tätä tai mitään lukisi, jos haluaa pitää päänsä ennallaan?
Juuri tuntemuksen, esitystavan ja arvojen kohtaaminen tekee tästä kirjasta ja Tanskasen tuotannosta merkityksellistä. Minunkin sisäinen koiranleukainen kylmäkalleni mankuu lokeroimaan politiikan, sarjakuvat ja omat tunteeni erilleen toisistaan, jolloin kokonainen minä täysissä järjen ja tunteen voimissaan kysyy: minkä ihmeen takia?
Pelkäänkö politiikan menevän tunteisiini, ja alkaisin välittää siitä, mitä puolestani päätetään? Pelkäänkö tunteideni menevän politiikkaan, ja alkaisin välittää siitä, kuinka osallistun yhteiskuntaan? Ja sarjakuvat… ovatko ne niin itsessään tärkeitä, etten salli puhtaan sarjakuvan tahriintuvan todellisen maailman merkityksiin? Näihin omiin kysymyksiini vastaan: huippu juttu, kun sarjakuvalla käsitellään oikeasti tärkeitä ja todellisesti vaikeita asioita!
Ideologisuus on arkisessa keskustelussa jotain, mistä jäädään kiinni, ja joka mitätöi niin ideologiseksi paljastuneen puheenvuoron kuin puhujan. Ideologisuudesta narahtaneen täytyy kiirehtiä alleviivaamaan neutraaliuttaan esittämällä suurin elein ja sanoin kannattavansa myös näkemyksiään tasapainottavaa vastapuolta. Mutta turvallisinta on olla sortumatta arvoiltaan latautuneisiin puheenvuoroihin puhumalla totta. Ja totuus on vallitsevaan ideolog- ei kun siis todellisuuteen perustuvia arvoväit- ei kun siis objektiivisia havaintoja, jotka tekee joku neutraali objekti, eikä puolueellinen sinä.
Sarkasmi sikseen, minusta on hienoa, että ideologiat pyritään tunnistamaan ja tunnustamaan, jotta niistä voidaan keskustella ja niiden kanssa toimia, kun ei niitä kokonaiset ihmiset pakoonkaan pääse. Kiitos Tanskanen!
Näyttäminen ja kertominen
Tympeät tytöt – Luokkakipuja näyttää abstraktin kerronnan kuvattuna konkreettisina tilanteina ja kertoo konkreettisia kuvattuja tilanteita koskevaa abstraktia teoriaa. Teknisesti kirja on sujuvaa ja miellyttävää seurattavaa, mutta kovin tiivis. Keskenään erilaiset voimakkaat osat kilpailevat tilasta lukemisen kokemuksessa, puhumattakaan sisäistettävän tiedon huimasta määrästä, jolloin kirjan kokonaisuuden identiteetti tuntuu rönsyilevältä.
Olen pistänyt merkille, että arkisen julkisen keskustelun järkyttävän massiivinen tietomäärä vuotanee myös sarjakuviin, ja jotkut muutoin kovin ansiokkaat teokset tuntuvat lopulta hieman kuin Wikipedian selailulta, jolloin kirjan kansien väliltä odotettava yhtenäinen ja vahva kertomus jää kertomatta. Tässä kirjassa Tanskasen esittämä teoreettinen kehys pitää kokonaisuuden sisäistettävissä, mutta likeltä piti omalla lukemallani. Omaelämänkerralliset osuudet toimivat onneksi itsenään vahvoina kertomuksina.
Aion itsekin ottaa opiksi Vuosisadan rakkaustarina -osan sekä Ihmemaa-osan suoritusyhteiskunnan kritiikistä, ja rämpiä loputtoman tietopohjaisen suorittamisen suosta kertomuksen kantavalle kamaralle lepäämään.
Suosittelen lukemaan, tästä saa vauhtia moneen keskusteluun!
4/5