Sarjakuva-Finlandia-finalistien joukosta löytyy myös Riika Ruottisen viimeisin omaelämänkerrallinen sarjakuvateos Wilmanpilaaja (Zum Teufel). Ruottinen on julkaissut aiemminkin arkisen tosielämän epäkohtia valaisevia teoksia, joista sijaisopettajan työtä kriittisesti käsittelevää teosta Porno sijainen (Pokuto) voisi pitää sarjassa Wilmanpilaajan edeltäjänä. Kirjat ovat kuitenkin omia kokonaisuuksiaan, vaikka tyyli niin lähestymistavassa kuin aiheessa ja toteutuksessa on hyvin samanlainen. Tiedossa on siis opettajan arkea opettajan näkökulmastaan esittelemänä kahvitahroineen kaikkineen!
Tuntuma
Wilmanpilaaja on pehmeäkantinen ja 212-sivuinen B5-kokoinen modernin sarjakuvaromaanin tuntuinen kirja. Esineenä kirjan laatu on kohdillaan ja kannen kiiltolakkaukset kielivät tuotannon välittävän tekeleistään.
Ruottisen kirjoja yhdistävä vesivärien ja huopakynän käyttö välittää käsintekemisen tuntua. Esityksen tunnelmallinen vaatimattomuus ja vesivärille ominainen nuhjuisuus (kriittiseen sävyyn epäkohtia ja epäselvyyttä esittävä muodon hajanaisuus) liittävät kerronnan paperin ulkopuoliseen todellisuuteen, kun piirrokset näyttävät todellisen ihmisen todellisesti piirtämiltä. Piirustukset siis näyttävät piirustuksilta, jolloin ne ovat sitä miltä näyttävät, eli ovat autenttisia. Tyyli sopii hyvin omaelämänkerralliseen kerrontaan.
Kirja koostuu suurin kuvituksin erotelluista lyhyemmistä tilanteista, jotka kukin esittävät jonkin keskustelun, epäkohdan, tunteen tai käänteen. Kulloiseenkin tilanteeseen pääsee siis keskittymään, mutta kokonaisuus muodostaa arkisten näkymien tilkkutäkin.
Hahmo
Ruottisen itseään esittävä hahmo on uskottava. Ainakaan minusta ei tunnu, että hän olisi esityksessään tai kerronnassaan sensaatiohakuinen tai sievistelevä, vaikka olen kuullut sanottavan, että ”kirja kuvaa hyvin opettajan arkea, mutta siitä jätettiin kaikki mukavat asiat pois”.
Toisinaan asioita esitetään Ruottisen hahmon näkökulmasta, toisinaan hänen ulkopuoleltaan. Usein kuvallinen esitys näyttää Ruottisen sisäistä elämää, kuvaten esim. tunnelmaa värityksellä tai hänen tasapainoon vaikuttavia terveysongelmia muodon hajoamisella.
Muita hahmoja kirjassa on kokonaisen koulun verran, eikä heitä esitellä enempää, kuin arkinen tilanne puhelimeen vastatessa, auton kyydissä tai opettajan huoneessa todella esittelisi. Lukija pääsee tutustumaan lähinnä Ruottiseen, joka lienee tuo kirjan nimen esittelemä Wilmanpilaaja. Kirja siis kutsuu näkemään opettajan maailman nimenomaan hänen hartiansa yli.
Tyylilaji
Tositapahtumiin perustuva, omaelämänkerrallinen ja päiväkirjamainen sarjakuva on ollut viimevuosina huikeassa nousussa niin määrässä kuin laadussa. Olen tykännyt ajatella, että nousu johtuu sosiaalisen median oletusarvoisena mediana toimivan ikään kuin peilinä, joka kannustaa meitä tarkastelemaan itseämme, ja tekee meistä itsellemme uutisia ja ajankohtaisaiheita. Eikä siinä mitään, muut mediat reagoivat siis siihen, että meitä kiinnostaa kokemus minuudesta, jonka läpi kaikki muu esitetään. Ja siksi meillä on tuosta asetelmasta lähteviä hyviä sarjakuvaromaaneja!
Sarjakuvakerronta ja tyylikeinot ovat Ruottiselta aiempien teostensa tapaan hallussa, ja lukeminen sujuu rattoisasti. Rosoinen, kriittinen lähestyminen ja kerronta tuo mieleeni Derf Backderfin omaelämänkerrallisen Trashed-teoksen, jossa hän kertoo työstään roskakuskina. Mutta siinä missä toteutukseltaan Backderf tulee amerikkalaisen undergroud-sarjakuvan perinteestä, Ruottisen jälki tuo mieleeni Limingan taidekoulun arkea arkisesti kuvaavan sarjakuvapäiväkirjanpidon perinteen.
Arvot
Koska kirjan aiheena on Ruottinen itse, ei taiteilijan esittelykään jää kirjan välittämän kertomuksen ulkopuolelle. Ruottinen esitellään kirjan kansilehdellä ”duunariopettajana”, mikä sai minut miettimään, miksei vain opettajana? Duunariopettajan vastakohta lienee porvariopettaja, mikä luo vahvan ja historiallisen mielikuvan, joten tämän ajatuslenkin kautta duunariuden maininta tuntuu perustellulta.
Kirjan kuvaamassa arjen todellisuudessa on läsnä työn tekemisen ja työläisyyden määrittämä suhde yhteiskuntaan: mitä työn tekijältä vaaditaan ja mitä edellytetään? Mitä yhteisöltä ja sen valta-asemissa olevilta vaaditaan ja edellytetään? Koulukin on yhteisö, jonka sisällä oppilailla perheineen ja henkilökunnalla virkoineen on toisiinsa suhteessa valtaa ja vastuita.
Kirjan nimessä mainittu Wilma on (ainakin) henkilökunnan viestikanava oppilaiden perheille, joka on valtakunnallisena rakenteena koko koulun välisiä suhteita määrittelevä tekijä. Opettajat erottuvat toisistaan sillä, miten he käyttävät Wilmaa ja suhtautuvat siihen, ja myös oppilaiden perheet odottavat ja vaativat Wilman käytöltä eri asioita. Itse Wilma ei tässä kirjassa ole kovin keskeisessä asemassa, mutta päähenkilön profiloiminen Wilmanpilaajaksi on naseva kuvaus hänen suhteestaan ympäröivään yhteisöön ja yhteiskuntaan!
Näyttäminen ja kertominen
Kun teos sekä piirrosjäljeltään näyttää että sarjakuvan keinoin kertoo Ruottisen kokemuksista, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, mitä sarjakuvalta sopiikin toivoa!
Tilanteiden pilkahdusten tilkkutäkki jättää kuitenkin varpaat paljaaksi, sillä tältä kokonaisuudelta olisi voinut toivoa vahvempaa viestiä tai suorempaa sanomaa.
Wilmanpilaaja on suositeltava lukukokemus, varsinkin jos opettajan arki kiinnostaa!
3/5