Sarjakuva-Finlandia-finalistien joukosta löytyy myös Taneli Kempin ”omaelämänkerrallinen teos laihdutuskulttuurin haitoista ja herkästä lapsen ja aikuisen mielestä” Kerrosten välistä (Zum Teufel). Siinä missä niin ikään omaelämänkerrallinen finalistiteos Wilmanpilaaja kuvaa sisäisen kokemuksen ajoin vääristämää ulkopuolista todellisuutta, Kerrosten välistä kuvaa ulkoisten vaikutusten vääristämää sisäistä kokemusta. Näin tulkinnallisesta ja keskustelevasta teoksesta ei objektiivisin havainnoin paljoa tuumata, joten teosta ei auta kuin ryhtyä lukemaan!
Tuntuma
Teoksen kansi virittää voimakkaan tunnelman kuvituksella kertojahahmon kehosta irvikuvamaisena muotokuvana. Kirjan nimi Kerrosten välistä yksin kertoo kertovansa jotain, mitä ei tutkimatta löydä. Yhdistettynä kehon kuvaukseen, joka osin näyttää sulavan ja olevan erilaisten muotojen ja esineiden runtelemana nimi luo mielleyhtymiä kehon ja mielen kerroksiin. Hahmon rinnalla löytyvät malja sekä miekka, hautakivi ja kohtalokkaissa yhteyksissä infernaalisiksi tulkittavat liekit. Hahmo vaikuttaa olevan maljasta valuvan aineen kuristuksissa, ja tämä aine muodostaa myös kuvalle kehykset, jonka kulmia koristavat pääkallomaiset pikaruoat. Kehystettyä kuvaa kehystävät myös punaiset arpimaiset kuviot, joiden sisään teoksen tiedot on kirjoitettu niin etu- kuin takakannessa.
Kansikuvitus ansaitsee huomion, sillä se esittää kirjan teemat, aiheet ja niiden väliset suhteet varsin osuvasti! Luvassa on kokijansa kertomaa kuvotusta, häpeää, vääryyttä, yksinäisyyttä ja kehollista kauhua. Nuo tunteet kirja minulle välitti.
Tenhoava kansi saa lukemisen alkamaan jo ennen kirjan avaamista, eikä 160-sivuista, kovakantista ja laadukasta kirjaa ehkä käsissään huomaakaan, kun kerronta on jo vienyt mennessään.
Hahmo
Kemppi kertoo kirjan tekemisen alkaneen merkityksellisestä Tarot-korttien luennasta. Korttien luenta on minulle tuttua, joten tunnistin kirjan läpi erilaisia viittauksia korttien kuvitusten merkityksiin, vaikkei tuota nimenomaista luentaa sen enempää avatakaan. Tärkeään osaan pääsevät kuitenkin pienten arkanoiden miekat ja maljat, jotka kenties kuvaavat loogisen miekan iskeytymistä tunteiden maljaan, kun aikuinen Kemppi lähtee tutustumaan raivokkaaseen sisäiseen lapseensa.
Kuten takakansikin julistaa, lapsuudesta alkaneiden vääryyksien jälkeen päähenkilö sanoo ”Mä en halua laihduttaa. Mä haluan kostaa.”
Lause on mielestäni mahtava summaus koko kirjalle, sillä siinä yhteiskunnan painostuksen objektiksi joutunut laihduttaja tarttuu piiskurin raipasta kiinni ja muuttuu kostoa vannovaksi subjektiksi!
Supersankarisarjakuvien ystävät ymmärtävät tunteisiin kyntensä iskevän origin storyn päälle, ja miekkaan tarttuva Kemppi on kuin lapsuuden ja aikuisuuden välitilan riepottelema voimansa löytävä sankari.
Päähenkilö kuvailee alakouluiästä alkanutta kirjaimellisesti järjestelmällistä laihduttamiseen painostamista koululta, vanhemmilta ja elämänsä aikuisilta. Hän sai kehuja laihtuessaan ja syyllistystä lihoessaan, joten laihuuden hyvyys ja lihavuuden pahuus iskostettiin sumeilematta lapsen mieleen. Ei siis ihmekään, että teini-iässä hän osasi pysytellä laihana saadakseen hyväksyntää. Tragedian päälle traagisena käänteenä päähenkilöltä diagnosoitiin tauti, jonka lääkitys aiheutti painon nousua. Lääkityksen tervehdyttämänä hän voi paremmin kuin koskaan, mutta hän sai avointa paheksuntaa lihonneesta kehostaan. Tämä johti päähenkilön huomaamaan, että sairas ja laiha on hyväksyttävämpi kuin terve ja lihava.
Tyylilaji
Tarot-korttien symbolinen kuvitustapa käy toteutuksessa ansiokasta vuoropuhelua sarjakuvakerronnan perinteiden kanssa. Hahmojen kehojen asennot ja asioiden sommitelmat eivät ensisijaisesti näytä todellisia tilanteita, vaan kertovat symbolisesti tunteista ja asioiden suhteista. Punaisena lankana kirjan läpi toimii kertojan ääni, kun Kemppi jakaa kirjan ensimmäisellä puolikkaalla lapsuuden kokemuksiaan laihdutuskulttuurin iskostamisesta ja toisella puolikkaalla aikuisuuden kokemuksiaan laihdutuskulttuurin seurauksista seurustelussa ja parisuhteissa.
Laihuuden ja lihavuuden dikotomia asettuu seurustelussa merkitysrakenteeseen useiden muiden kahtiajakojen kanssa: feminiininen ja maskuliininen, ihailtava ja paheksuttava, haluttava ja välteltävä, turvallinen ja haitallinen. Kemppi valaisee, kuinka näiden erilaiset yhdistelmät voivat olla vaikeita hyväksyä, kuten lihava ja femme tai laiha ja turvallinen. Näkökulma on raikas ja puhutteleva katsaus seurustelukulttuurin pelkoihin ja odotuksiin.
Kirjassa ei ole sivunumeroita, mutta dokumenttielokuvan tuntuisen sujuvan tahdin vuoksi kirjanmerkkiäkään tuskin tarvitsee, kun teoksen ahmaisee istumalta.
Arvot
Takakansi kertoo kirjan olevan yhteiskuntakriittinen, ja tosiaan, laihuusihanteen kokoiseen aiheeseen pureutuminen johdattaa tarkastelemaan rakenteita kodista kouluun ja somesta seurakuntaan.
Kirjan kuvitusten ansiokkaasti näyttämä irvokkuus heijastaa niin lasten kuin aikuisten julman kohtelun irvokkuutta. Laihdutus nähdään arvokkaaseen laihuuteen pyrkivänä osallistumisena yhteiseen parempaan, kun taas laihduttamattomuus ja lihavuus ovat itsekästä luovuttamista. Tietenkään objektiivisessa todellisuudessa lihavuus ja laihuus eivät yksilössä korreloi itsekkyyden, osallistumisen, uutteruuden tai hyvyyden kanssa, mutta ne ovat monien muiden kehojen piirteiden tavoin voimakkaita symboleita, jotka valitettavasti toistamiemme myyttien ja tarinoiden myötä saavat näitä mytologisia ominaisuuksia. Yhteisöämme riivaavasta onnistuneen laihan ja epäonnistuneen lihavan myytistä kärsitään siis mitä moninaisimmilla tavoilla.
Yhteisiin myytteihin tarraudutaan tyrskyissä kuin pelastusrenkaaseen, joten tämän kirjan lukeminen tai sen aiheista puhuminen saa monet taatusti puhaltamaan pelastuspilliin ja naputtamaan S.O.S:ää, sillä kyse on kulttuurin runkorakenteesta, jota ei noin vain pistetä remonttiin. Mutta tämän kirjan tekemä tervaus on todellakin tarpeen, jos haluamme pitää allegorian kulttuurin aluksen merikelpoisena!
Näyttäminen ja kertominen
Kirja näyttää ja kertoo Kempin kokemuksista ihailtavassa yhteispelissä kuvien paljastamien painajaisnäkymien sekä henkilökohtaisen ja rohkean viestin välillä.
Kokonaisuuden viesti kohdata kipeät vaikeudet ja sisuuntua niiden myötä on erittäin puhutteleva ja herättää monenlaisia tunteita. Kirja on siis erittäin merkityksekäs ja kolahti myös minuun henkilökohtaisesti, kun peilailin lukiessa omia kokemuksiani laihdutuskulttuurin ja epäreilujen odotusten kanssa.
Sylvester Stallonen nyrkkeilijähahmo Rocky Balboaa lainaten ”You, me, or nobody is gonna hit as hard as life. But it ain’t about how hard ya hit. It’s about how hard you can get hit and keep moving forward.”
5/5