Kun olin linkannut analyysin Kotiteollisuus-yhtyeen Minä olen -kappaleesta sosiaalisen median Bluesky-palveluun, yhteiskunnallisia asioita pohdiskeleva sarjakuvantekijä Jiipu Uusitalo kysyi hyviä kysymyksiä:
Onko kertojan ratkaisu vieraantumiseen antimodernistinen?
Vieraantuminen on filosofiassa ja sosiaalitieteissä taajaan ja monesta kulmasta käsitelty ongelma, kun yksilö kokee olevansa vieras. Vieraantua voi mm. työstään, kun työn tekemisen lähtökohdat ja tuotteet ovat muiden hallussa. Tai muista ihmisistä, kun ei koe olevansa osa yhteisöään, tai luonnosta, tai jopa itsestään!
Antimodernistisella Jiipu tarkoittanee tässä yhteydessä modernisaation vastustamista, eli sitä, että näkee ongelmien tulleen nyky-yhteiskunnan epäsuotuisasta kehityksestä.
Eli luen Jiipun kysyneen: syyttääkö päähenkilö yhteiskunnan kehitystä ongelmistaan, kenties toivoen paluuta jonkinlaiseen aiempaan?
Jos on, niin mikä tekee siitä vasemmistolaisen?
Erittäin hyvä kysymys, johon minulla ei ole hyvää vastausta, sillä huomasin oman ennakko-oletukseni, että tokihan todellisuuden kohtaaminen johtaa uudistushenkisten vasemmistolaisten arvojen syleilyyn. Sanoitusten kehystämien rahan ja ahneuden ongelmien tunnistaminen tai modernisaation vastustaminen eivät välttämättä johda yhteiskuntavastuun vaatimiseen tai muihin vasemmistolaiseksi miellettyihin arvoihin tai ratkaisuihin.
Eikö nuorten miesten aidon elämän tavoittelu voi yhtä hyvin johtaa fasismiin?
Varsinkin jos ongelmia ei lähestytä uuden rakentamisella, vaan vanhan palauttamisella, niin minun suppealla minkään tuntemisella kyllä.
Ehkä analyysini viitoittama rakenne merkityksen muodostumisen tarkasteluun voisi antaa rungon tarkastella sanoitusten kertoman teosta laajemmalle merkitykselle! Kokeillaan ja katsotaan säe kerrallaan, löytyykö niistä vieraantumiseen liittyviä ongelmia, ja minkälaisia ratkaisuja niihin tarjotaan!
Ensimmäinen säkeistö
Joku vaihtaa öisin lähikauppojemme nimiä
Päähenkilö vieraantuu lähikaupoista. ”Joku” tekee salaisia uudistuksia.
Äidit synnyttävät lapsia, joiden puhetta emme ymmärrä
Päähenkilö vieraantuu perheestään.
Kuka hiippailee pois Suomi-neidon aitan liepeiltä
Päähenkilö vieraantuu valtiostaan. ”Kuka” on jälleen salaisissa puuhissaan.
Neidon, jonka kupeet huokuvat nyt ikuista kylmyyttä
”Joku” on peruuttamattomasti riistänyt valtion!
Toinen säkeistö
Ja sen mies, Jussi, seisoo yksin suon laidalla
Kansallisen kertomuksen päähenkilö on ilman valtiotaan, vieraantuneena luonnosta. (Greimas: täytymisen modaliteetti ”ei täydy”, yksilö yhteisölleen arvoiltaan)
On kuokka pudonnut, räkä valuu hikisellä poskella
Päähenkilö on vieraantunut työstään ja kehonsa huolenpidosta. (kykenemisen modaliteetti ”ei kykene”, yksilö itselleen henkilönä)
Eikä mies tiedä mitä tehdä, mihin mennä nyt
Päähenkilö on vieraantunut perustavanlaatuisesta toimijuudestaan. (tietämisen modaliteetti ”ei tiedä”, yksilö yhteisölleen toimijana)
On sillä kylmä, kylmä kuten sisälläni on
Negatiivinen tunne kehollistuu, alleviivaten tilanteen ongelmallisuutta ja kestämättömyyttä. Päähenkilö on menettänyt kaiken! (haluamisen modaliteetti ”ei halua”, yksilö itselleen tuntemuksina)
Kertosäe
Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Kuitenkin, päähenkilö löytää ongelmaansa ilmaisutavan signaloiman ratkaisun omasta olemassaolostaan.
Yhtä suurta jumalaa, Elämänhalua
Monoteistinen pyhä yhteys, joka henkilöityy hänen itsensä kautta…
Sen temppeleinä toimivat kapakat, ilotalot
…jossa oman itsensä palvontamenoja tehdään kapakoissa ja ilotaloissa
Markkinat, marketit, kaupunkien värivalot
sekä kaupanteossa. Eli päähenkilö on jättänyt taakseen traagisesti ”jonkun” toimesta menetetyt perheen, valtion, tehtävänsä ja vanhan itsensä, ja löytänyt uuden yhteyden maailmaan… yksilöllisyydestä merkityksen löytäneenä kuluttajana!
Kolmas ja neljäs säkeistö
Katson ulos ikkunasta, en näe iloa täällä
Kuluttajuuden löytänyt päähenkilö ei näe iloa oman kodin edustaman kuluttajan elinpiirin ulkopuolella.
Levinneitä hiekkalaatikoita, räkäisiä lähikapakoita
Mutta hän näkee ongelmia yhteiskuntavastuun puutteessa, ikävöinee Suomi-neitoa.
Joista yksinhuoltajat raahaavat yhden yön toivojaan,
Kun yhä rakastaa menetettyä, on vaikea sitoutua uuteen.
jotka poistuvat aamulla, ennen kuin lapset heräävät
Tilanne on häpeällinen. Ei haluta samaa kohtaloa tuleville sukupolville.
Anna minulle kätesi, anna lupaus huomisesta, lupaa etten yksin jää tähän kylmään elämään.
Päähenkilö puhuttelee kenties Suomi-neidon muistoa, toivoen menetetystä kumppania.
Tähän päivään, jossa kaikuvat patsaiden jylhät äänet, jossa syntynyt kulkee kuolleena etsien hautapaikkaansa
Patsaat symboloivat ehkä elottomuutta, julkisivua tai onttoja arvoja, kun kuluttaja on itsekin vain tuote, jonka elinkaari on valmiiksi suunniteltu.
Väliosio
Niin kaunis on kuunsirppi
niin raikas on syksyn sateen jälkeinen tuoksu!
Elämyksellinen ulkoisen suuruuden kokeminen rikkoo kohtalon surkuttelun, ehkä päähenkilö löysi jonkin itsestään alkavaa ja itseensä loppuvaa kuluttajuutta suurempaa merkityksen!
Viimeinen kertosäe
Kuka täällä komentaa? Ketä täällä totellaan?
Päähenkilö ei suostu alistumaan kohtaloonsa, vaan näkee uudesta laajemmasta näkökulmasta häntä sortavat rakenteet.
Kahta suurta jumalaa, Ahneutta ja Rahaa,
Monoteistisestä lähtökohdasta kahden jumalan asetelman osoittamisen voisi sanoa olevan harhaopin osoittamista! Kuluttajan elämänpiirin rakentava ahneus, joka on itse ongelmansa aiheuttaja ja vastaus, ja raha, joka toisaalta mahdollistaa yhteistyöhön turvallisen etäisyyden, myös lopulta vieraannuttaa yhteistyöstä.
joiden temppeleinä toimivat pörssit ja ilotalot, markkinat, marketit, kaupunkien värivalot.
Katsooko päähenkilö nyt kuluttajuuden palvontamenoja ulkoapäin tuomiten?
Elikkäs
Runollisten tulkintojeni päätteeksi palaan Jiipun kysymyksiin ja lähtökohtiini:
Onko kertojan ratkaisu vieraantumiseen antimodernistinen?
On. Päähenkilö yrittää ensin syleillä modernisaatiota, mutta lopulta asettuu sen ulkopuolelle tuomitsemaan.
Jos on, niin mikä tekee siitä vasemmistolaisen?
Yhteiskunnan vastuuta, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edustaneen Suomi-neidon kaipuu.
Eikö nuorten miesten aidon elämän tavoittelu voi yhtä hyvin johtaa fasismiin?
Se, että Suomi-neidon kohtaloksi koitui ”joku” on itsessään salaliittoteoria, ja mahdollistaa ajatuksen, että päähenkilöön samaistuva nuori mies kokisi ”jonkun” ryövänneen jotain hänelle kuuluvaa ja haluaa siten oikeutettua kostoa. Ja tuota ”jokua” on syyttäminen kuluttajan häpeällisestä kykenemättömyyden tilasta, josta päähenkilö vapautuu asettumalla rakenteen ulkopuoliseksi tuomariksi. …eli kylmäävä kyllä.
Ja siltä varalta, että päähenkilö sattuu tätä lukemaan: sinulla ei koskaan ollut Suomi-neitoa, eikä sitä sinulta ryövätty, vaan me yhdessä teemme Suomi-neidon joka päivä uudelleen kohtaamalla silmästä silmään toisemme, itsemme, ympäristömme ja tekemisemme rohkeina, rehellisinä ja avoimin sydämin!